Raportit valmiiksi coachingin avulla

Voi sitä tuskan määrää, kun kirjoittamaan tottumaton opiskelija yrittää päästä alkuun ensimmäisen raporttinsa kanssa! Monilla opiskelijoilla tuo sama tuska jatkuu vielä opinnäytetyön kohdalla. Keväällä 2014 tekemässäni kehityshankkeessa testasin coachauksen ja itsearvioinnin toimivuutta työselostusten kirjoittamisen ohjauksessa ja arvioinnissa.

Luonnontieteellisillä aloilla ja insinöörikoulutuksessa täsmällistä jäsenneltyä raportointia harjoitellaan muun muassa kirjoittamalla työselostuksia. Laboratoriossa tehdään ensin työohjeissa määriteltyjä kokeita ja niihin liittyviä mittauksia. Saadut mittaustulokset analysoidaan ja työstä kirjoitetaan raportti, joka palautetaan opettajalle arvioitavaksi tiettyyn deadline-päivään mennessä. Viikkojen tai kuukausien kuluttua opettaja ehtii käydä raportit läpi ja antaa palautetta — jos jaksaa. Yksilöllisen palautteen antaminen on työlästä ja suurien opiskelijamäärien tapauksessa saattaa palautteen antaminen viivästyä tai pahimmillaan ainoaksi palautteksi jää pelkkä arvosana ilman minkäänlaista sanallista arviota. Eipä ole ihme, että samat virheet toistuvat opiskelijalla raportista toiseen, eikä kehitystä tapahdu.

Ilman selkeitä tavoitteita opiskelija on tuuliajolla

Coaching on lyhyesti sanottuna ohjausmenetelmä, jossa "ohjataan henkilöä itseään asettamaan tavoitteita ja löytämään keinoja tavoitteiden saavuttamiseen". Kehittämässäni arviointi- ja ohjaustyökalussa hyödynsin ns. GROW-mallia, joka on eräs coachingissa käytetty menetelmä jäsenneltyyn ongelman ratkaisuun. Tässä lyhenteessä ensimmäinen kirjain G viittaa tavoitteiden asettamiseen (goal), joka on omien havaintojeni mukaan yksi tärkeimmistä asioista ohjattaessa opiskelijoita kohti itsenäistä työskentelyä.

Jos opiskelija ei tiedä, mitä häneltä vaaditaan ja odotetaan, on hänen vaikeaa muodostaa itselleen tavoitetta, jota kohti työskennellä. Tämä kuulostaa itsestään selvältä, mutta siitä huolimatta opettajien antamissa tehtävissä ohjeistukset jäävät toisinaan puutteellisiksi. Tästä syystä keskityin ohjaustyökalun kehittämisessä juuri ohjeiden ja arviointikriteerien selkeyttämiseen.

Oheisessa slideshare-esityksessä on käyty läpi työselostusten ohjausmenetelmän kehityshanke tuloksineen ja havaintoineen. Menetelmän käytöstä on tätä kirjoittaessani kokemusta lähes vuoden verran ja kokemukset ovat vakuuttavia. Uuden ohjausmenetelmän myötä opiskelijat ovat kehittyneet tuntuvasti aiempaa nopeammin työselostusten kirjoittamisessa ja selostusten keskimääräinen laatu on selvästi parantunut. Palaan myöhemmässä kirjoituksessa tarkemmin ohjausprosessin käytännön toteutukseen ja samalla laitan jakoon kehittämäni arviointilomakkeen sekä työselostuksen arviointikriteerit.

Estradi tyhjä, missä on opettaja?

Opettaja seisoo kurssin ensimmäisellä tunnilla pahaa aavistamattoman opiskelijaryhmän edessä ja lausuu: "Tämä on ainoa kerta tällä kurssilla, kun näette minut täällä luokan edessä. Sen jälkeen estradi on tyhjä, eikä täällä ole mitään mielenkiintoista nähtävää."

Suurin piirtein yllä olevin sanoin olen aloittanut jo useita ammattikorkeakoulun matematiikan kursseja. Kyse on ns. yksilöllisen oppimisen menetelmästä, jossa opettaja ei luennoi luokan edessä, vaan opiskelijat ottavat itse vastuun oppimisesta. Opettaja kiertää luokassa ja antaa tarpeen mukaan räätälöityä täsmäopetusta pienryhmille ja neuvoo harjoitustehtävien teossa.

Blogini alaotsikko "matkalla opettamisesta oppimiseen" on viittaus tähän viime aikoina jalansijaa saaneeseen opetuskulttuuriin muutokseen, jossa huomion keskipiste siirtyy opettajajohtoisesta tiedon jakamisesta enemmän jokaisen oppijan yksilöllisen oppimisprosessin tukemiseen. Toteutustapoja tällaiseen on monia ja käytännössä opettajat yhdistelevät erilaisia menetelmiä parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse lähdin syksyllä 2012 kokeilemaan tällaista lähestymistapaa omassa matematiikan opetuksessani Pekka Peuran lanseeraamalla yksilöllisen oppimisen menetelmällä. Menetelmää esitellään Pekan blogissa Matematiikan opetuksen tulevaisuus (maot.fi), johon suosittelen tutustumaan.

Kun aloitin oman kokeiluni, minulla alkoi sopivasti kaksi samansisältöistä rinnakkaista matematiikan kurssia. Päätin opettaa toisen perinteisesti ja toisen uudella menetelmällä. Kokeilu jatkui myös seuraavilla matematiikan kursseilla keväällä 2013. Ohessa on kokeilun tuloksia esittelevä kalvosettini. Kyseessä ei ollut tieteellinen tutkimus, vaan suuntaa antava vertailu perinteisen opettajajohtoisen opetuksen ja uuden menetelmän välillä.

Yksilöllisen oppimisen menetelmässä on paljon potentiaalia, vaikka haasteitakin toki riittää. Menetelmän soveltamisessa ammattikorkeakouluopetukseen on omia erityisiä piirteitä, joihin ei välttämättä muilla koulutusasteilla törmää. Haluankin paneutua tulevissa posteissani näiden asioiden pohdiskeluun. Kokemukset menetelmän käytöstä ovat kuitenkin olleet niin hyviä, ettei enää ole paluuta perinteiseksi estraditähdeksi matematiikan kursseillani.

Matriisilaskentaa uudella innolla

Matriisilaskenta on mielenkiintoista, mutta sen alkeiden opettaminen on tylsää "oppia itsestäänselvyyksistä". Ensin käydään läpi terminologiaa, sitten matriisiyhteenlasku, luvulla kertominen, transponointi ja matriisikertolasku. Näiden pohjatiedoksi tarvitaan vain yksinkertaista yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskua, joten perusteiden ymmärtäminen onnistuisi monelta peruskoululaiselta. Kaipasin ennen kaikkea itse opettajana uutta potkua aiheen opetukseen. Niinpä kehitin syksyllä 2009 kolmitasoisen matriisilaskennan itseopiskelupelin. Taustalla oli idea, että opiskelijat rakentaisivat itsenäisesti omien oivallusten kautta käsityksen matriisilaskennan alkeista. Ja niin... ei se haittaa, vaikka samalla vähän innostuisivatkin aiheesta.

matriisipeli

Matriisipeli koostuu kolmesta vaiheittain etenevästä tasosta.

Olen jakanut pelin ensimmäisen tason opiskelijoiden eteen täysin kylmiltään ilman minkäänlaisia ohjeita. Peli on suunniteltu itsensä selittäväksi. Opiskelijat ovat saaneet edetä vapaasti omaan tahtiin. Osa pelin tehtävistä on tarkoituksella haastavampia, joten olen kierrellyt luokassa neuvomassa tarpeen mukaan. Oppitunnin päätteeksi opiskelijat ovat pyytäneet pelin seuraavia tasoja kotiin tehtäväksi, jos eivät tuntien aikana päässeet vielä loppuun. Olen suostunut pyyntöön sillä ehdolla, että opiskelijat lupaavat, etteivät opiskele matriisilaskentaa salaa iltaisin peiton alla taskulampun valossa. Nopeimmat opiskelijat ovat kokeneet pettymyksen, kun pelissä on vain kolme tasoa. Odotan innolla, että pääsen taas seuraamaan, kun uusi opiskelijaryhmä pelaa matriisipeliä.

Tällainen on yksi monista etapeista matkallani opettamisesta oppimiseen. Lisää ideoita, ajatuksia ja kokemuksia tulevissa postauksissa.

Tervetuloa blogini lukijaksi!
Ossi